keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Lasagnette

Ajatelin tehdä lasagnetteä. Tein sen vaan valmiista aineksista. minun mielestä siitä tulee melkeiun yhtä hyvää kun itse tekemä. Itse voi halutessaan vaikka lisätä jotain. silloin siitä ei tulisi niin melkein valmiiksi tehty.


tässä ohje vaikka se löyttyy pakkauksen kylestä.

400g jauhelihaa
1 pakkaus kastikehauhetta
3dl maitoa
6dl vettä
1 pakkaus lasagnettepastaa
n. 1dl juustoraas tetta

kuumena uuni 200 asteeseen.
ruskista jauheliha pannulla. Lisää kastikejauhe, maito ja vesi samalla sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua muutama minuutti koko ajan sekoittaen.
Kaada kastike voideltuun uunivuokaan. sekoita lasagnettepasta kastikkeen joukkoon. Ripottele pinnalle n. 1dl juustoraastetta. Paista uunin alimmalla tasolla 30-35min. Anna lasagnetten vetäytyä 5-10min ennen tarjoilua.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Lämminsavulohirulla



Ohje:
Rieskaa
Lämminsavulohta
tuorejuustoo
Rucolaa
Halutessa mustapippuria ja suolaa.

pieni lämminsavulohi. Levitä tuorwjuusto rieskojen päälle. laita tuorejuuston päälle ensin rucolaa ja sitten sen päälle kala. Halutesasi voit maustaa rullat esim mustapippurilla ja suolalla. lkääri rieskat tiukalle rulalle elmukelmuun käärittynä. laita rullat vähäksi aikaa jääkaapiin. leikaa hetkee ennen tarjoilua nättejä pieniä paloja.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Runebergintorttu


Tässä ohje. 
100g  margariinia
1dl sokeria
1 kpl kananmuna 
1dl vehnäjauhoja
1dl korppujauhoja 
1/2 dl mantelijauhetta
1tl leivinjauhetta
1 tippa karvasmantelia 

Pinnalle 
Vadelmahilloa

Sokerivesikuorutus 
1/2 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä
2-3 dl tomusokeria 

Vatkaa margariini ja sokeri. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Mausta taikina tipalla karvasmantelia. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita pelille. Paista torttuja noin 200 asteessa noin 10min. Sekoita kuorrutuksen aineet ja tee siitä lusikalla valuutan rengas jokaisen tarttunut pinnalle. Aseta renkaan keskelle Vadelmahilloa.